Muokkaa, muokkaa, enemmän muokkaa

Kirjoitin viimeksi saamastani kutsusta tulla tapaamaan erään kustantamon edustajaa. En raportoinut käynnistäni heti, koska aloitin tapaamisen jälkeen niin raivokkaan kässärin muokkaamisen, ettei ylimääräistä aikaa ollut kuin syömiselle ja nukkumiselle. Mutta nyt kun seinä on tullut vastaan, palataanpa pari viikkoa taaksepäin.

Kutsu kahville siis tuli ja minä menin. Tapaaminen oli lyhyt, mutta miellyttävä. Paikalla oli kustannuspäällikön lisäksi kustannustoimittaja, joka ensimmäisenä oli tarttunut kässäriini ja nostanut sen "pinosta", kuten he käsikirjoitusten vyöryä kutsuvat. Mitään turhia ei leperrelty vaan mentiin saman tien asiaan: he ovat kiinnostuneita mutta heillä on myös muokkausehdotuksia.

Paljon muokkausehdotuksia.

Niitä sitten kävimme keskustelussa läpi ja tuntui, että he testasivat minun reaktioitani ehdotuksiin. Pyrin tietysti esittämään itseni mahdollisimman yhteistyöhaluisena ja -kykyisenä, mutta tiedä häntä, onnistuinko siinä. Sinänsä innostuneisuuden osoittaminen oli helppoa, koska suurin osa heidän bongaamistaan asioista oli kohtia, joita itsekin olen miettinyt. Jotkut suuremmat muutokset herättivät minussa pientä pelkoa, koska en ollut varma, miten käytännössä ne toteuttaisin ja miten ne muuttaisivat koko juonta.

Tapaamisessa ei luvattu mitään muuta kuin, että he lukevat seuraavan version, jahka saan sen valmiiksi. En tietenkään edes odottanut, että he tyrkkäävät minulle kustannussopimuksen käteen ensitapaamisella, mutta koko puolituntisen aikana sanaa "sopimus" ei edes mainittu, mitä pidin lannistavana. Kustannuspäällikkö sanoi kyllä, että jos seuraava versio miellyttää, sitten voidaan alkaa puhua "aikatauluista", minkä tulkitsin tarkoittavan mutkan kautta sopimuksen tekemistä, mutta tämän lähemmäs asiaa ei vielä päästy. Matka on vielä pitkä, sen kyllä tajusin.

Niin, kaikki muokkausehdotukset olivat juuri juonen tasolla; tekstin teemoista tai aiheesta ei puhuttu sen syvemmin. Tulkitsin tämän niin, että kässäri on heistä vielä niin hiomaton raakile, että ensin pistetään juonelliset palikat oikein päin, ja vasta sitten päästään miettimään, että mitä tekstissä oikeastaan tuli sanottua, mikä sen pointti on. Tietysti ymmärrän  tämän, mutta samalla se vähän masensi, koska olin luullut olevani tekstini kanssa jo pidemmällä, mutta selvästi olen ollut sokea. Töitä on edessä vielä rutkasti - ja minähän olin juuri koettanut vakuuttaa heidät, että minulla on kykyä ne myös hoitaa.

No, heti kotiin päästyäni aloitin sitten muokkausten suunnittelun, ensin excelissä (jota olen käyttänyt lukukaavion tekemisessä) ja pari päivää myöhemmin iskin kiinni itse tekstiin. Ensin luottamukseni oli taivaissa ja kiirehdin eteenpäin, mutta noin puolessavälissä koko homma tuntui hajoavan käsiin ja menetin otteen. Selvästikin olin siirtänyt liian montaa palikkaa, enkä enää pystynyt pitämään juonta päässäni, vaan aloin unohdella, mitä olinkaan muuttanut ja mitä siirtänyt ja minne. Iski paniikki.

Nyt olen koettanut pitää pientä taukoa ja rauhoittaa päätäni. Sinänsä minulla ei ole mitään kiirettä: varsinaista deadlinea ei olisi ollut, mutta lupasin itse reteesti, että toimitan kustantamolle uuden version lokakuun loppuun mennessä. Sinänsä aikataulu oli ihan realistinen, jos vain olisin voinut tehdä editointia samalla tahdilla kuin heti aluksi, mutta selvästi olin yliarvioinut aivoni. Kahden viikon jälkeen olin jo puolivälissä tekstiä, mutta samalla huomasin unohdelleeni tehdä matkalla joitain muutoksia, jotka olin suunnitellut, ja jouduin siis palaamaan taaksepäin. Tuli ahdistus. Tuli paussi. Ja tässä sitä nyt ollaan.

Olen yhä sitoutunut tekemään muutokset, mutta selvästi minun on hillittävä tahtia, etten piiputa itseäni ihan tyystin. Asia olisi kovin erilainen, jos minulla olisi esim. yksikin kokonainen päivä viikossa käytettävissä kirjoittamiseen, mutta kun on kokopäivätyö ja perhe, aikaa voi varastaa vain tunnin sieltä, tunnin täältä. Saa nähdä, riittääkö se.

Kommentit

  1. Täällä yksi aikaisemmin nimettömänä vieraillut lukijasi koettaa lähettää sinulle rutkasti kannustusta ja tsemppiajatuksia :) Tuttu tunne, olet päässyt kuitenkin ihan älyttömän pitkälle, jos kerran ns. kaffilla on jo käyty. Älä siis lannistu! Jos vertaiskokemuksia kaipaat, vilkaise toki minun blogiani, jonne olen vuodattanut omia vuosien takaisia lannistumisen muisteluita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos kannustuksesta! Flunssa varasti pari edellistä päivää, mutta tästä tuli niin hyvä mieli, että nyt kyllä vedän buranaa naamaan ja isken taas kiinni kässäriin. Koska olisihan vaan aivan hemmetin typerää luovuttaa nyt, olisin itselleni kiukkuinen päivieni loppuun saakka, jos sössin tämän (ainoan) mahdollisuuden.

      Pistän blogisi lukulistalle!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit