Hylkäyskirje nro 1

Ensimmäinen hylkäyskirje siis saapui. Juuri äsken. Vain pari viikkoa käsikirjoituksen lähettämisen jälkeen.

Ei mitään selityksiä, pelkkä kiitoksia kiinnostuksesta mutta ei sovi kustannusohjelmaan. Palautetta voivat antaa "vain hyvin harvoille", mikä näytti minulle ikioman ja soman paikkani jossain siellä tynnyrin pohjalla, muun sakan seassa.

En tietenkään uskonut tekstin menevän läpi. Siksihän sen ylipäätään lähetinkin, koska EN uskonut sen mahdollisuuksiin ja halusin vain hoitaa tämän muodollisuuden alta pois. Mutta silti se kirpaisee.

Ehkä nyt saan itkettyä? Tähän asti kyyneliä ei ole herunut, vaikka koko ajan on sellainen olo, että niitä voisi tulla, tai ainakin toivoisi, että niitä tulisi, jotta olo helpottuisi. Mutta nyt, kun on jotain näin konkreettista, kokonaista kaksi riviä tekstiä ja vieläpä nimi ihmiselle, joka on minut päättänyt hylätä - ehkä nyt pääsisi viimein vetistelemään?

Ei, ei se tule. Kai itku odottaa vielä niitä kolmea muuta, joille menin lähettämään saman kässärin.

Eniten tässä kuitenkin huolettaa se, mitä tapahtuu käsikirjoitukseni jatko-osalle, jota olen jo alkanut kirjoittaa. Kyllä, tein sen, mitä ei missään nimessä olisi pitänyt tehdä. Häpeän syystäkin. Olin ehdottomasti päättänyt, etten jatka tuon tekstin tarinaa, ennen kuin tiedän, tuleeko siitä koskaan mitään (=läpäiseekö kustantajan seulan), mutta aikani tapeltuani annoin sittenkin periksi, ihan vain vähän, ja kirjoitin pari lukua puhtaasti kokeilumielessä. Ja se oli niin kivaa! Nautin palata samojen hahmojen pariin, niin paljon oli jäänyt vielä sanomatta, ja uuden tarinan aihio toimi, siitä voisi oikeasti tulla jotain. Tai niinhän minä kuvittelen - minä, joka en ole edes niitä "harvoja", joissa nähdään kylliksi potentiaalia, jotta kannattaa vaivautua antamaan palautetta ja ohjata oikeaan suuntaan.

En tiedä, mitä tehdä nyt. Jäänkö odottelemaan seuraavaa hylkäystä vai aloitanko kirjoittaa jotain aivan uutta? Tähän tarinaan en ainakaan pysty vielä palaamaan. Ehkä sitten kun arvostelupalvelun kommentit tulevat, elleivät nekin ole vain täystyrmäys. Tuskin sentään, haluavat varmasti rahaa minulta jatkossakin. Mutta kuinka motivoitunut enää olen työstämään tekstiäni, kun minulla on jo hylkäys alla? Jos tuo kustantaja ei voinut antaa edes parin rivin palautetta, sinne on varmaan turha tarjota tekstiä edes rajusti muokattunakaan. Olen hakannut oksan suoraan jalkojeni alta.

Yritä tässä nyt sitten motivoitua hakemaan kirjoittajakouluun, kun tuntuu, että oikeasti pitäisi vain löytää uusi harrastus. Pitsinnypläys on aina kummasti kiehtonut...

(Liekö muuten sattumaa vai alitajuntaa, mutta jokainen tämän postauksen kappale - paitsi viimeinen - näyttää alkavan E-kirjaimella. Ehkä tämän kevään tunnarini tulee olemaan "Eeeeeei", kustannustoimittajien kvartetin laulamana?)