Kirjoittaja repeää kahtia

Editointi etenee, hitaasti. Huomaan tekeväni paljon enemmän muokkauksia kuin, mitä herra Kustannuspäällikkö minulle ehdotti. Osa on perusteltuja, osa silkkaa mutua, mutta sitten on vielä se kolmas osa: toisen kustannustoimittajan ehdotukset.

En maininnut tästä aiemmin, koska yritin pitää itseni kasassa edintointiurakan edessä, mutta minuun otti samoihin aikoihin yhteyttä myös toinen kustantamo, joka ehkä mahdollisesti saattaisi olla kiinnostunut käsiksestäni. Sieltä ei tosin tullut kutsua kahville, vaan vain kustannustoimittajan n. kymmensivuinen kirje, jossa hän luettelee kaikki käsikseni heikkoudet.

Oi, kyllä. Kaikkien kirjoittajien lemppariluettavaa.

Sinänsä en valita, koska kyseisen kustannustoimittajan pointit olivat pitkälti erinomaisia (vaikkakin jotkut olivat ehkä enemmän makukysymyksiä) ja juuri siksi olenkin yrittänyt tehdä myös hänen ehdottamiaan muokkauksia/tarkennuksia. Päätin heti, etten tee kahta erillistä versiota, vaan otan molempien kustantamoiden kommentit huomioon soveltuvin osin ja työstän vain yhden uuden version, jota sitten tarjoan molemmille uudestaan ja toivon niin hemmetin kovasti parasta.

Mutta silti minulla on tämä tunne, että minua ja käsistäni revitään kahteen suuntaan ja kohta jokin antaa periksi. Ensisijaisesti yritän täyttää ensimmäisen kustantamon toiveita, koska siellä käsikseni oli sentään edennyt jo päällikkötasolle asti, mutta koska mitään ei luvattu eikä nimiä ole paperissa, yritän samaan aikaan tehdä myös tämän toisen kustantamon tyytyväiseksi.

Ahneuttako? Kerron sitten, jos tällä on paskainen loppu.

Yritin googlettaa asiasta tietoa, kuten kuka tahansa mistä tahansa kiinnostunut netinkäyttäjä, mutta en löytänyt mitään varsinaista protokollaa, jota kustantajien kanssa asioidessa tulisi noudattaa. Onko ensimmäisenä yhteyttä ottaneella jonkinlainen etuajo-oikeus, jota tulisi kunnioittaa? Viime kädessä kirjoittaja kai päättää, kenen kanssa haluaa tehdä töitä, ja siinä varmasti vaikuttavat enemmän puhtaat henkilökemiat kuin mitkään ulkoiset tekijät, kuten nopeus vastata. Myös talon koko on luultavasti monelle tärkeä kriteeri: ollako iso kala pienessä lammessa vai heittäytyäkö ison talon koneiston osaaviin käsiin? Omassa tapauksessani tällä ei kylläkään ole suurta merkitystä, koska molemmat käsiksestäni kiinnostuneet talot ovat aika lailla samassa painoluokassa (pienemmille kustantajillehan en tekelettäni vielä edes tarjonnut).

Mietin myös, pitääkö kustantamoille kertoa "kilpailijasta", ja päätin, että pitää. Olen siis ollut molemmille avoin, että toinenkin vaihtoehto on mahdollinen mutta että mitään ei ole sovittu. En ole kertonut tarkalleen, mistä kustantamosta on kyse, koska se tuntui jo luottamuksen rikkomiselta. Aika hauskasti eri lailla molemmat suhtautuivat asiaan: siinä missä tämän jälkimmäisen talon kunnustoimittaja painotti kustantamon valinnassa juuri luottamusta (siis että katsonko minä heidän olevan luottamukseni arvoisia), ensimmäisenä tapaamani kustannuspäällikkö muistutti minua (tarpeettomasti), että heidän tapauksessaan on kuitenkin kyse isosta talosta, ilmeisesti olettaen että kilpailija on joku pienkustantaja (en korjannut hänen käsitystään).

Sinänsä koko tilanne on niin absurdi - minulla on kaksi kustantamoa, jotka voivat ehkä olla kiinnostuneita! Jos moista olisi uskaltanut edes ajatella vielä viime keväänä, niin aivot olisivat nyrjähtäneet. Mutta nyt huomaan, ettei edes tästä tilanteesta voi eikä kannata riemuita, kun mikään ei ole varmaa, ennen kuin sopimus on olemassa.

Eikä sopimusta ainakaan tule, jos en saa toimitettua heille uutta versiota. Eikä se synny mitään blogeja päivittelemällä. Eli töihin siitä, minä!