Kirjoittajakoulussa
Kielioppipääni tahtoo muuttaa otsikon muotoon "kirjoittaja koulussa", mutta kun se nyt vaan on tämän kyseisen koulun nimi: Kriittisen korkeakoulun Kirjoittajakoulu.
Koska kyllä, kuten keväällä kirjoitin, menin hulluuksissani hakemaan Kriittiseen ja vastoin kaikki odotuksiani, pääsin sisään.
Jei.
Tai siis olinhan siitä aluksi hyvinkin innoissani - vaikka edelleen huima kurssimaksu hirvitti - mutta sitten tuli tämä kustantajan yhteydenotto ja kaikki levisi käsiin. En tietenkään ajattele, etten tarvitsisi enää koulua nyt kun kerran Kustantaja sanoo, että osaan jo kirjoittaa (hah!), koska toki tarvitsen opetusta, paljonkin, ehkä enemmän kuin koskaan. Mutta ajankäytöllisesti koulussa käyminen on osoittautunut vähintääkin haasteelliseksi.
Tehdäänpä se matematiikka, kuten britti sanoisi: minulla on kokopäivätyö ja kokopäiväperhe, jotka jättävät käyttööni n. tunnin tajuissaoloaikaa iltaisin (vaan ei joka ilta) ja n. 2-5 tuntia viikonloppuisin (eikä edes joka viikonloppu). Tästä ajasta Kirjoittajakoulu nappaa nyt 6 tuntia + 2 tuntia matkoihin joka viikko, minkä lisäksi tulee vielä erilaisia excursioita kustantamoihin ja muita illanistujaisia.
Jäljelle jäävällä ajalla pitäisi sitten työstää käsikirjoitusta Kustantajalle, mikä minun laskujeni mukaan tekee korkeintaan 4 tuntia viikossa, mutta on todellisuudessa lähempänä paria tuntia. Että ei riitä, ei alkuunkaan.
Olen nyt sitten suosiolla jättänyt joitain koulupäiviä väliin ja keskittynyt käsikseeni. Tämä nostaa kunkin luennon "hintaa" melkoisesti, mutta tällä hetkellä vaihtoehtoja ei oikein ole. Itsepä tämän itselleni tein. Kakka.
Vähän kyllä kadehdin Kirjoittajakoulussa olevia työttömiä tai itsensä työllistäjiä, joiden aikataulut joustavat juuri niin paljon kuin on tarpeen. Toisaalta taas pankki tykkää, kun maksan asuntolainaa takaisin. Ja olen kuullut, että ne joilla aikaa on, kirjoittavat vielä vähemmän - ihminen ilmeisesti tarvitsee pientä puristusta ja painetta synnyttääkseen timantteja (HAH!). Mutta ne luennot, joille olen ehtinyt, ovat olleet pääsääntöisesti kelpoja, ja siksi harmittaa, etten pääse kaikille kerroille. Oikeastaan on onni, että kaikki eivät ole olleet niin kelpoja: esim. luento kirjoittamisen aloittamisesta on vähän tarpeetonta kuultavaa, kun itse painii pikemminkin prosessin lopputaipaleen kanssa.
Muistan kirjoittaneeni hakemustekstiin jotain siitä, että nyt olisi minun aikani olla koululainen. No, minusta tuli koululainen - ja välittömästi koin saman kuin jokainen koulutiensä aloittanut taapertaja:
"emmä jaksa"
"onks pakko"
"mutku tää on paskaa"
Jep, aito koululainen.
Koska kyllä, kuten keväällä kirjoitin, menin hulluuksissani hakemaan Kriittiseen ja vastoin kaikki odotuksiani, pääsin sisään.
Jei.
Tai siis olinhan siitä aluksi hyvinkin innoissani - vaikka edelleen huima kurssimaksu hirvitti - mutta sitten tuli tämä kustantajan yhteydenotto ja kaikki levisi käsiin. En tietenkään ajattele, etten tarvitsisi enää koulua nyt kun kerran Kustantaja sanoo, että osaan jo kirjoittaa (hah!), koska toki tarvitsen opetusta, paljonkin, ehkä enemmän kuin koskaan. Mutta ajankäytöllisesti koulussa käyminen on osoittautunut vähintääkin haasteelliseksi.
Tehdäänpä se matematiikka, kuten britti sanoisi: minulla on kokopäivätyö ja kokopäiväperhe, jotka jättävät käyttööni n. tunnin tajuissaoloaikaa iltaisin (vaan ei joka ilta) ja n. 2-5 tuntia viikonloppuisin (eikä edes joka viikonloppu). Tästä ajasta Kirjoittajakoulu nappaa nyt 6 tuntia + 2 tuntia matkoihin joka viikko, minkä lisäksi tulee vielä erilaisia excursioita kustantamoihin ja muita illanistujaisia.
Jäljelle jäävällä ajalla pitäisi sitten työstää käsikirjoitusta Kustantajalle, mikä minun laskujeni mukaan tekee korkeintaan 4 tuntia viikossa, mutta on todellisuudessa lähempänä paria tuntia. Että ei riitä, ei alkuunkaan.
Olen nyt sitten suosiolla jättänyt joitain koulupäiviä väliin ja keskittynyt käsikseeni. Tämä nostaa kunkin luennon "hintaa" melkoisesti, mutta tällä hetkellä vaihtoehtoja ei oikein ole. Itsepä tämän itselleni tein. Kakka.
Vähän kyllä kadehdin Kirjoittajakoulussa olevia työttömiä tai itsensä työllistäjiä, joiden aikataulut joustavat juuri niin paljon kuin on tarpeen. Toisaalta taas pankki tykkää, kun maksan asuntolainaa takaisin. Ja olen kuullut, että ne joilla aikaa on, kirjoittavat vielä vähemmän - ihminen ilmeisesti tarvitsee pientä puristusta ja painetta synnyttääkseen timantteja (HAH!). Mutta ne luennot, joille olen ehtinyt, ovat olleet pääsääntöisesti kelpoja, ja siksi harmittaa, etten pääse kaikille kerroille. Oikeastaan on onni, että kaikki eivät ole olleet niin kelpoja: esim. luento kirjoittamisen aloittamisesta on vähän tarpeetonta kuultavaa, kun itse painii pikemminkin prosessin lopputaipaleen kanssa.
Muistan kirjoittaneeni hakemustekstiin jotain siitä, että nyt olisi minun aikani olla koululainen. No, minusta tuli koululainen - ja välittömästi koin saman kuin jokainen koulutiensä aloittanut taapertaja:
"emmä jaksa"
"onks pakko"
"mutku tää on paskaa"
Jep, aito koululainen.
Aito koululainen, minä onnittelen herra Kustantajan lähestymisestä! Olen joku kurssikavereistasi. Ehkä olemme istuneet vierekkäin jollakin luennolla. Jaan myös tuskasi. Kokopäiväperhe ja kokopäivätyö, nepä ne. Laskelmasi "ylimääräisestä" ajasta vetelee lähes samoja minulla. Olen kuitenkin sellainen itseni työllistäjä, joka maksaa isoa asuntolainaa takaisin. En voi täysin valita mitä teen ja milloin; kaikki kääntyy takaisin siihen todellisuuteen, että tarvitse rahaa arjen pyörittämiseen. Mutta toisinaan saattaa olla sellainen päivä työviikossa, että voinkin kirjoittaa omaa juttuani enkä tehdä töitä. Niitä on nyt tämän ensimmäisen kuun aikana ollut ehkä kaksi. Kriittinen on kuitenkin itselleni osoittautunut timantiksi; se on kaikki mitä odotin ja ripaus päälle. Toivotan kynän voimaa aikaasi!
VastaaPoistaHei, kiitos kommentista, koulutoveri! Pahoitteluni, että vastaamisessa on kestänyt: työmatka vetäisi välistä puolen viikon kirjoituspäivät, joita yritän nyt paikkailla.
PoistaEi kyllä kuulosta helpolta tuo friikunkaan arki, perun yleistävät sanani itsensä työllistäjistä. Mutta silti kirjoja julkaistaan (valitettavasti jopa enemmän kuin luetaan). Mistä ihmeestä ihmiset oikein löytävät sen ajan kirjoittamiselle? Onko toisilla vain pidemmät vuorokaudet?
No, itselläni on nyt reissun jälkeinen vapaapäivä, jonka olen päättänyt käyttää likapyykin pesemiseen (ei-kuvainnollisesti) ja käsiksen työstämiseen. Aikaa seuraavan version palauttamiseen on enää muutama viikko, joten sitä kynän voimaa todella tarvitaan!