Ja motivaatio tuli!!
Otan kaiken takaisin - taikuus toimii! Viimeksi valitin, etten saa motivaatiota tulemaan edes loitsimalla, mutta sitten, äkkiä, yllättäen mutta pyydettynä, se tuli.
Mutta mennään oikeassa aikajärjestyksessä.
Ensin tuli uusi hylkäys, tällä kertaa keskisuurelta kustantajalta, joka sen kummemmin perustelematta ilmoitti, että käsikirjoitukseni ei sovi heille. Otin tämän vastaan aika rauhallisena, koska olin pitkälti samaa mieltä: minun tekstini on liian viihteellistä heille. Ja heillä on jo kiintiöspefikirjailijansa, eihän niitä nyt kahta sentään tarvita.
Viesti ei siis kummemmin hetkauttanut, eikä kuoppani siitä syventynyt. Sitten tein rohkean teon (olen vieläkin vähän ylpeä itsestäni): tiedustelin yhdeltä isolta kustantajalta, jolle olin lähettänyt käsikirjoitukseni jo useita kuukausia sitten, että mikä mahtaisi olla käsittelyni tila. Perusteluksi tiedustelulleni annoin pian alkavan kirjoittajakoulutuksen, jossa tulisin tapaamaan mm. tämän kyseisen kustantamon väkeä - tuntui hassulta mennä tapaamaan maksetulle vastaanotolle ihmistä, jonka olisi jo pitänyt tutustua käsikirjoitukseeni ja muodostaa siitä mielipide.
Sain vastauksen. Ja sain kutsun.
IIIIIIIIIKKK!!!
Käsikirjoitukseeni siis oli kuin olikin tutustuttu, oikein kahden ihmisen voimin, ja siitä oli kiinnostuttu siinä määrin, että he halusivat tavata minut ja keskustella muokkaustarpeista. Nyt minulla on siis aika varattuna kustannuspäällikön puheille - ja pelottaa niin perkeleesti.
Mitään ei ole luvattu, edes sanaa "sopimus" ei viesteissä mainittu, mutta pelkkä epämääräinen, kaukainen, hämärä mahdollisuus, että tästä saattaisi oikeasti tulla jotain, saa minut tärisemään niin, että sormet lipsuvat näppäimistöllä. Voisiko se tapahtua? Voisinko minä oikeasti päästä tekemään kirjaa? Saisinko luvan kirjoittaa lisääkin?
Koska siitähän tässä on koko ajan ollut kyse, luvan saamisesta, oikeudesta tehdä sitä, mitä rakastaa. En ole jättämässä päivätyötäni (voin olla hullu vaan en laskutaidoton), mutta kustannussopimuksen saaminen tarkoittaisi, että minulla olisi perusteltu oikeus uhrata kaikki vapaa-aikani kirjoittamiselle. Kirjoittaa ja ihan luvan kanssa, se on ollut se unelma.
Tai... Entä jos ne ehdotetut muutokset ovat mahdottomia? Entä jos ne vievät tarinan jonnekin, minne en halua mennä, tai ottavat pois jotain, mistä en halua luopua? Entä jos en yksinkertaisesti osaa tehdä, mitä kustantamo haluaa: elävöittää kieltä, syventää taustaa, terävöittää teemoja? Entä jos he pyytävät minulta mahdotonta?
Yritän ajatella itseäni vain työnhakijana, joka on onnistunut saamaan haastattelun. Se ei lupaa mitään, ei takaa mitään, mutta mahdollisuus on olemassa. Jos vain en itse sössi sitä.
Mutta mennään oikeassa aikajärjestyksessä.
Ensin tuli uusi hylkäys, tällä kertaa keskisuurelta kustantajalta, joka sen kummemmin perustelematta ilmoitti, että käsikirjoitukseni ei sovi heille. Otin tämän vastaan aika rauhallisena, koska olin pitkälti samaa mieltä: minun tekstini on liian viihteellistä heille. Ja heillä on jo kiintiöspefikirjailijansa, eihän niitä nyt kahta sentään tarvita.
Viesti ei siis kummemmin hetkauttanut, eikä kuoppani siitä syventynyt. Sitten tein rohkean teon (olen vieläkin vähän ylpeä itsestäni): tiedustelin yhdeltä isolta kustantajalta, jolle olin lähettänyt käsikirjoitukseni jo useita kuukausia sitten, että mikä mahtaisi olla käsittelyni tila. Perusteluksi tiedustelulleni annoin pian alkavan kirjoittajakoulutuksen, jossa tulisin tapaamaan mm. tämän kyseisen kustantamon väkeä - tuntui hassulta mennä tapaamaan maksetulle vastaanotolle ihmistä, jonka olisi jo pitänyt tutustua käsikirjoitukseeni ja muodostaa siitä mielipide.
Sain vastauksen. Ja sain kutsun.
IIIIIIIIIKKK!!!
Käsikirjoitukseeni siis oli kuin olikin tutustuttu, oikein kahden ihmisen voimin, ja siitä oli kiinnostuttu siinä määrin, että he halusivat tavata minut ja keskustella muokkaustarpeista. Nyt minulla on siis aika varattuna kustannuspäällikön puheille - ja pelottaa niin perkeleesti.
Mitään ei ole luvattu, edes sanaa "sopimus" ei viesteissä mainittu, mutta pelkkä epämääräinen, kaukainen, hämärä mahdollisuus, että tästä saattaisi oikeasti tulla jotain, saa minut tärisemään niin, että sormet lipsuvat näppäimistöllä. Voisiko se tapahtua? Voisinko minä oikeasti päästä tekemään kirjaa? Saisinko luvan kirjoittaa lisääkin?
Koska siitähän tässä on koko ajan ollut kyse, luvan saamisesta, oikeudesta tehdä sitä, mitä rakastaa. En ole jättämässä päivätyötäni (voin olla hullu vaan en laskutaidoton), mutta kustannussopimuksen saaminen tarkoittaisi, että minulla olisi perusteltu oikeus uhrata kaikki vapaa-aikani kirjoittamiselle. Kirjoittaa ja ihan luvan kanssa, se on ollut se unelma.
Tai... Entä jos ne ehdotetut muutokset ovat mahdottomia? Entä jos ne vievät tarinan jonnekin, minne en halua mennä, tai ottavat pois jotain, mistä en halua luopua? Entä jos en yksinkertaisesti osaa tehdä, mitä kustantamo haluaa: elävöittää kieltä, syventää taustaa, terävöittää teemoja? Entä jos he pyytävät minulta mahdotonta?
Yritän ajatella itseäni vain työnhakijana, joka on onnistunut saamaan haastattelun. Se ei lupaa mitään, ei takaa mitään, mutta mahdollisuus on olemassa. Jos vain en itse sössi sitä.
Kommentit
Lähetä kommentti