Kirjoittajakoulutusko ainoa tie kirjailijaksi?
Olen viime aikoina lukenut aika lailla kaiken verkosta löytämäni, joka vähänkään sivuaa kirjoittamista, julkaisukynnyksen ylittämistä, kirjailijaksi pääsemistä. Yksi toistuvasti vastaan tuleva elementti on kirjoittajakoulutus: jos et ole valmiiksi millään tavalla ansioitunut (so. julkkis), onko koulutus ainoa ovi kustantamoon?
Avoin ovi se ei missään nimessä ole, mutta turvaketjun raosta näyttää silloin tällöin pääsevän livahtamaan sisään niitäkin koulututettuja kirjoittajia, jotka eivät samaan aikaan ole urheilijoita, urheilutoimittajia tai jonkun urheilijan entisiä vaimoja. Koulutuksen tuomien julkaisuiden suhdeluku ei ole kummoinen - esim. Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakoulu tai Jyväskylän avoimen yliopiston kirjoittamisen perusopintojen n. 60 vuosittain aloittavasta opiskelijasta vain muutama saa esikoisteoksensa julkaistua - mutta se on silti merkittävästi kauniimpi luku kuin se muutama promille, jota yleisesti arvioidaan esikoisten vuosittaiseksi osuudeksi kustantajille tarjotusta käsikirjoitusten massasta.
Mutta lukiessani juuri Jyväskylän hakuohjeita, jäin miettimään yhtä hakutehtävistä: "Tutustu kirjoittamisen perusopintojen opintokokonaisuuteen ja pohdi, miten opintojen sisällöt ja tavoitteet kohtaavat omat tavoitteesi". Rehellisesti sanoen? En tiedä.
Tavoitteeni pitäisi kaiketi olla paremmaksi kirjoittajaksi tuleminen. Mutta voiko sellaista opiskella, saati opettaa? Onko minulle ja viihteellisen proosan kirjoittamiselleni hyötyä esim. runouden opiskelusta? Etenkin kun runous on aina ollut minulle kirjoittamisen lajeista vierain ja - jälleen rehellisesti sanoen - vastenmielisin. Voinko todella omaksua uusia tapoja kirjoittaa lukemalla ja paloittelemalla toisten tekstejä? Ja ennen kaikkea: haluanko omaksua?
Koska, kun nyt kerran rehellisiä ollaan, en oikeasti halua opiskella kirjoittamista - haluan tulla kirjalijaksi. Ja iso osa minusta haraa vastaan, jos yritänkin ajatella kirjailijuutta ammattina, johon voisi kouluttautua ja pätevöityä. Sehän on taidetta! Luovaa voimaa, luontaista, sisäsyntyistä! Se joko on tai ei ole, ei sitä voi opettaa!
Sen allekirjoitan, että vain kirjoittamalla ja lukemalla voi tulla paremmaksi kirjoittajaksi, ehkä lopulta jopa kirjailijaksi. Mutta ajatus siitä, että vain tutkintotodistusta näyttämällä voisin edes saada kustannustoimittajan vilkaisemaan tekstiäni... Siinä on jotain perustavanlaatuisella tavalla väärää.
Mutta toisaalta... julkaisukynnys on korkea ja kaikki tikkaat ovat tervetulleita. Ja onhan opiskelussa aina oma tyydytyksensä, en kai muuten olisi viettänyt lähes vuosikymmentä yliopistolla (no, ehkä siihen oli muitakin syitä). Ja ainahan voi hakea.
Avoin ovi se ei missään nimessä ole, mutta turvaketjun raosta näyttää silloin tällöin pääsevän livahtamaan sisään niitäkin koulututettuja kirjoittajia, jotka eivät samaan aikaan ole urheilijoita, urheilutoimittajia tai jonkun urheilijan entisiä vaimoja. Koulutuksen tuomien julkaisuiden suhdeluku ei ole kummoinen - esim. Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakoulu tai Jyväskylän avoimen yliopiston kirjoittamisen perusopintojen n. 60 vuosittain aloittavasta opiskelijasta vain muutama saa esikoisteoksensa julkaistua - mutta se on silti merkittävästi kauniimpi luku kuin se muutama promille, jota yleisesti arvioidaan esikoisten vuosittaiseksi osuudeksi kustantajille tarjotusta käsikirjoitusten massasta.
Mutta lukiessani juuri Jyväskylän hakuohjeita, jäin miettimään yhtä hakutehtävistä: "Tutustu kirjoittamisen perusopintojen opintokokonaisuuteen ja pohdi, miten opintojen sisällöt ja tavoitteet kohtaavat omat tavoitteesi". Rehellisesti sanoen? En tiedä.
Tavoitteeni pitäisi kaiketi olla paremmaksi kirjoittajaksi tuleminen. Mutta voiko sellaista opiskella, saati opettaa? Onko minulle ja viihteellisen proosan kirjoittamiselleni hyötyä esim. runouden opiskelusta? Etenkin kun runous on aina ollut minulle kirjoittamisen lajeista vierain ja - jälleen rehellisesti sanoen - vastenmielisin. Voinko todella omaksua uusia tapoja kirjoittaa lukemalla ja paloittelemalla toisten tekstejä? Ja ennen kaikkea: haluanko omaksua?
Koska, kun nyt kerran rehellisiä ollaan, en oikeasti halua opiskella kirjoittamista - haluan tulla kirjalijaksi. Ja iso osa minusta haraa vastaan, jos yritänkin ajatella kirjailijuutta ammattina, johon voisi kouluttautua ja pätevöityä. Sehän on taidetta! Luovaa voimaa, luontaista, sisäsyntyistä! Se joko on tai ei ole, ei sitä voi opettaa!
Sen allekirjoitan, että vain kirjoittamalla ja lukemalla voi tulla paremmaksi kirjoittajaksi, ehkä lopulta jopa kirjailijaksi. Mutta ajatus siitä, että vain tutkintotodistusta näyttämällä voisin edes saada kustannustoimittajan vilkaisemaan tekstiäni... Siinä on jotain perustavanlaatuisella tavalla väärää.
Mutta toisaalta... julkaisukynnys on korkea ja kaikki tikkaat ovat tervetulleita. Ja onhan opiskelussa aina oma tyydytyksensä, en kai muuten olisi viettänyt lähes vuosikymmentä yliopistolla (no, ehkä siihen oli muitakin syitä). Ja ainahan voi hakea.
Kommentit
Lähetä kommentti