Kirjoittaja pelkää sähköpostia ja vihaa puhelinmyyjiä (mutta kukapa ei)

Jatkona edelliseen kirjoitukseeni lisättäköön, että käsikirjoituksen lähettäminen kustantajakierrokselle on muuttanut merkittävästi suhtautumistani sekä sähköpostiin että puhelinsoittoihin.

Sähköpostia pelkään. Tiedän, että on kulunut vasta kaksi viikkoa siitä, kun lähetin tekstini, mutta silti joudun tarkistamaan sähköpostini arviolta kahdeksan kertaa niin usein kuin tavallisesti, ja joka kerta se aiheuttaa minulle samat, epämiellyttävät tykytykset. Välillä uskallan katsoa saapuneiden viestien otsikot vain vähän viistosta ja silmät sirrillään, vähän niin kuin sähköyliherkkä ilman lasejaan. Mutta jostain syystä useimmat asiat ovat heti vähemmän pelottavia, jos niistä näkee vain osan ja senkin epätarkkana (vrt. kauhuleffojen katsominen sormien välistä ja tyynyn takaa).

Koko ajan on tunne, että mikä tahansa sähköposti voi olla juuri Se. Eikä hyviä uutisia kerrota sähköpostissa.

Ei, ne soitetaan puhelimella.

Ja siksi samaan aikaan, kun kyttään sähköpostiani ja tärisen pelosta jokaisen, sumean otsikon edessä, innostun kohtuuttoman paljon aina, kun puhelin äännähtää. Pienen hetken ajan, ihan vain pienen, kuvittelen, että vedän puhelimen esiin ja kuuntelen, kuinka tuntematon naisääni (jostain syystä se on aina nainen) selittää lapsekkaan innostuneella äänellä kuinka vaikuttunut oli tekstistäni ja haluaa heti sopia kanssani tapaamisen, jotta voimme keskustella sopimuksen yksityiskohdista.

Just joo. Tiedän. Mutta ei sitä itselleen mitään voi. Ja kirjoittajilla vielä on tätä kirottua mielikuvitusta.

No, tähän mennessä soittoja ei tietenkään ole tullut kuin äidiltä ja puhelinmyyjiltä. Yhdelle tuntemattomalle numerolle soitin jopa perään, kun en ollut voinut vastata puheluun, mutta päädyin vain automaattiin, jossa kerrottiin, että joku ei-lainkaan-kustantamon-kuuloinen firma oli yrittänyt tavoitella minua "kivalla asialla".

Kun sama numero soitti uudestaan, hylkäsin puhelun ja hymyilin, koska se oli niin perhanan kiva asia.

Onneksi nyt on viikonloppu. Silloin saa pitää lomaa, olla koskematta sähköpostiin, olla vastaamatta puhelimeen, jos ei huvita. Paitsi jos se on äiti, joka soittaa. Mutta silloinkin vain, jos se soittelee kivalla asialla.