Hylkäysrintamalla hiljaista, joten kuuntelen podcastia
Kuuntelin jälleen mielenkiinnolla Nuoren Voiman tuottamaa Kirjoittamisesta-podcastia, jossa Erkka Mykkänen keskustelee vieraidensa kanssa, no, kirjoittamisesta. Tällä kertaa vieraana oli kirjailija Miina Supinen, joka puhui karkin mussutuksen lomassa mm. kirjoituskurssien tarpeesta ja turhuudestakin.
Kannattaa kuunnella (vaikka se karkki ärsyttikin).
Allekirjoitan monta Supisen väittämää: Kursseilla vetelehditään helposti vuodesta toiseen, mutta näkyvää edistystä kirjoittamisessa saavutetaan vain harvoin. Kurssit ovatkin monelle eräänlainen terapiaryhmä, josta haetaan vertaistukea ja - kyllä - sitä lupaa kirjoittaa. Tuota sanamuotoa taisi kylläkin käyttää tällä kertaa Mykkänen, joka ei ollut koskaan kokenut tarvitsevansa kirjoittamiselle erityistä lupaa (no, hurraa vaan sinulle, Erkka) eikä voinut ymmärtää kirjoittajakoulutusta ylipäätään, koska on ilmeisesti luonnonlahjakkuus, jonka akateeminen opetus vain turmelee.
Supinen kuitenkin toi esiin, miten tärkeää monelle, myös hänelle, on ollut saada aidosti kannustavaa palautetta sekä muilta kurssilaisilta että etenkin kurssien opettajilta. Hänen oman esikoisensa "luvanantajana" oli toiminut mm. legendaarinen Taija Tuominen. Tuominen oli suitsuttanut Supisen käsikirjoitusta, mikä oli ilmeisesti ollut viimeinen naula arkkuun, jonka kantajaksi oli lopulta tullut WSOY.
Kyllä, samainen kustantaja, joka ehti jo hylätä minun käsikirjoitukseni. Mutta onneksi en ole katkera.
En tiedä, kaipaisinko itse mitään silittelyitä tai kannustuspuheita tai mitä kaikkea tuo Tuominen kurssilaisilleen sitten tarjoaakaan. Tiedostan kyllä, että käyn itsekin kirjoituskursseilla kuullakseni edes välillä yhden kiittävän kommentin, koska itseltäni ei itselleni sellaisia heru. Mutta en aivan ymmärrä, miten pelkkä kannustus auttaisi minua kohti julkaisemista. Kiitos ja kehu auttavat tietysti jatkamaan kirjoittamista, silloinkin kun se tuntuu tuhoon tuomitulta ja pelkältä ajanhaaskaukselta. Mutta välittyykö saamani kehu itsevarmuutena saatekirjeessä, tai jopa rivien välissä itse tekstistä, jota kustantajille tarjoan? Epäilen vahvasti.
Ehdotus: Saisiko tämän kannustuksen ikään kuin ohjattua ulospäin, suoraan kustantamoille? Että kurssin vetäjä lähettäisi kehuryöpyn jokaisesta (kehumisen arvoisesta) käsikirjoituksesta potentiaalisille kustantajille, eikä kirjoittajalle itselleen? Joiltain kursseilta tuollaisen lausunnon tai arvion varmaan saakin mukaansa, ei vaan miltään kurssilta, jolla itse olen ollut.
Arvostelupalvelun lausuman voisi kaiketi yrittää tuputtaa kässärin liitteeksi - ainakin jos se on suosiollinen - mutta minkään kustantajan ohjeissa en ole nähnyt, että tällaista mainittaisiin. Ehkä pitävät arvostelupalveluiden arvioita liian ostettuina?
Jään tänne odottelemaan lisää hylkäyskirjeitä tuon jo viime viikolla saapuneen WSOY:n viestin kaveriksi. Kolmen pitäisi vielä olla tulollaan ja olen pistänyt veikkauksen, että järjestys tulee olemaan: Gummerus, Otava ja viimeisenä Tammi, joka ei vastaa koskaan.
Jos et veikkaa, et voi voittaa!
Kannattaa kuunnella (vaikka se karkki ärsyttikin).
Allekirjoitan monta Supisen väittämää: Kursseilla vetelehditään helposti vuodesta toiseen, mutta näkyvää edistystä kirjoittamisessa saavutetaan vain harvoin. Kurssit ovatkin monelle eräänlainen terapiaryhmä, josta haetaan vertaistukea ja - kyllä - sitä lupaa kirjoittaa. Tuota sanamuotoa taisi kylläkin käyttää tällä kertaa Mykkänen, joka ei ollut koskaan kokenut tarvitsevansa kirjoittamiselle erityistä lupaa (no, hurraa vaan sinulle, Erkka) eikä voinut ymmärtää kirjoittajakoulutusta ylipäätään, koska on ilmeisesti luonnonlahjakkuus, jonka akateeminen opetus vain turmelee.
Supinen kuitenkin toi esiin, miten tärkeää monelle, myös hänelle, on ollut saada aidosti kannustavaa palautetta sekä muilta kurssilaisilta että etenkin kurssien opettajilta. Hänen oman esikoisensa "luvanantajana" oli toiminut mm. legendaarinen Taija Tuominen. Tuominen oli suitsuttanut Supisen käsikirjoitusta, mikä oli ilmeisesti ollut viimeinen naula arkkuun, jonka kantajaksi oli lopulta tullut WSOY.
Kyllä, samainen kustantaja, joka ehti jo hylätä minun käsikirjoitukseni. Mutta onneksi en ole katkera.
En tiedä, kaipaisinko itse mitään silittelyitä tai kannustuspuheita tai mitä kaikkea tuo Tuominen kurssilaisilleen sitten tarjoaakaan. Tiedostan kyllä, että käyn itsekin kirjoituskursseilla kuullakseni edes välillä yhden kiittävän kommentin, koska itseltäni ei itselleni sellaisia heru. Mutta en aivan ymmärrä, miten pelkkä kannustus auttaisi minua kohti julkaisemista. Kiitos ja kehu auttavat tietysti jatkamaan kirjoittamista, silloinkin kun se tuntuu tuhoon tuomitulta ja pelkältä ajanhaaskaukselta. Mutta välittyykö saamani kehu itsevarmuutena saatekirjeessä, tai jopa rivien välissä itse tekstistä, jota kustantajille tarjoan? Epäilen vahvasti.
Ehdotus: Saisiko tämän kannustuksen ikään kuin ohjattua ulospäin, suoraan kustantamoille? Että kurssin vetäjä lähettäisi kehuryöpyn jokaisesta (kehumisen arvoisesta) käsikirjoituksesta potentiaalisille kustantajille, eikä kirjoittajalle itselleen? Joiltain kursseilta tuollaisen lausunnon tai arvion varmaan saakin mukaansa, ei vaan miltään kurssilta, jolla itse olen ollut.
Arvostelupalvelun lausuman voisi kaiketi yrittää tuputtaa kässärin liitteeksi - ainakin jos se on suosiollinen - mutta minkään kustantajan ohjeissa en ole nähnyt, että tällaista mainittaisiin. Ehkä pitävät arvostelupalveluiden arvioita liian ostettuina?
Jään tänne odottelemaan lisää hylkäyskirjeitä tuon jo viime viikolla saapuneen WSOY:n viestin kaveriksi. Kolmen pitäisi vielä olla tulollaan ja olen pistänyt veikkauksen, että järjestys tulee olemaan: Gummerus, Otava ja viimeisenä Tammi, joka ei vastaa koskaan.
Jos et veikkaa, et voi voittaa!
Kommentit
Lähetä kommentti